Like a lady

Vikingarna kommer! Siinä yksi yleishyödyllinen lausahdus, jonka voi huudahtaa milloin tahansa kun menee Ruotsiin. Mutta oikeastihan aion kirjoittaa jälleen kerran ruotsalaisesta musiikista, eli Ruotsi-sarjan 4. osa on kyseessä.



The Sounds on varmaan mulle tärkein Ruotsista tuleva bändi heti The Arkin jälkeen. Ja bändin ensimmäinen levy Living in America (2003) on edelleen mulle yksi tärkeimmistä albumeista.



The Sounds on perustettu vuonna 1998 ja bändiin kuuluvat Maja Ivarsson, Felix Rodriguez, Johan Bengtsson, Jesper Anderberg ja Fredrik Nilsson.



The Sounds on myös mahtava livebändi, oon nähnyt yhtyeen kolme kertaa livenä, aina festareilla. Provinssi '08, Ruissi '09 ja Ruissi '10.



The Soundsin toinen albumi on siis Dying to say this to you (2006).



En ollut aluksi yhtään varma, tykkäänkö The Soundsin kolmannesta levystä Crossing the rubicon. Mulla kesti enemmän aikaa niin sanotusti sisäistää se levy, mutta nykyään pidän siitä hyvin paljon. Ja onhan se ainakin mun mielestä erilainen levy kuin aiemmat kaksi.



Lisäksi mun mielestä Maja on yksi parhaimmista naislaulajista ja Maja on ihan loistava!

www.myspace.com/thesounds

Ja sitten postaukseni toiseen bändiin, joka on Sahara Hotnights.



Hangin' on mun ehdoton lempibiisi Sahara Hotnightsilta, se on levyltä Kiss & Tell.



Sahara Hotnightsiin kuuluvat Maria Andersson, Jennie Asplund, Johanna Asplund ja Josephine Forsman.



Bändi on julkaissut viisi albumia: C'mon let's pretend (1999), Jennie Bomb (2001), Kiss & tell (2004), What if leaving is a loving thing (2007) ja Sparks (2009). Sparks koostuu cover-biiseistä.



Sahara Hotnights on mun mielestä tosi hyvä bändi ja haluaisin nähdä heidät vielä livenä! Tykkään tästä bändistä kun mun mielestä tässä musiikissa on kivaa energiaa ja kuuntelenkin tätä aika usein kun oon hyvällä tuulella.



www.saharahotnights.com
www.myspace.com/saharahotnights

You've got the face on

Mulla on joku kummallinen Arctic Monkeys-kausi meneillään. Oon kuunnellut monta päivää putkeen melkeen vaan tätä bändiä. No ei siitä tietenkään mitään haittaakaan ole, koska ihan loisto bändi! Muistan kun ostin Arctic Monkeysin ekan levyn melkein heti kun se oli ilmestynyt, jonkun lehdessä olleen hyvän arvostelun perusteella. En oo kyllä katunut ostostani. Jännä, kun joistain levyistä muistan oikeen tarkalleen milloin ja mistä oon ne ostanut, ja toisista taas en yhtään muista.



Mardy Bum on mun all time favourite Arctic Monkeys biisi!



Favourite Worst Nightmarelta lempparini on Fluorescent Adolescent.



Ja When The Sun Goes Down on toinen suosikki Whatever People Say I Am, That's What I'm Not-levyltä. Tykkään muuten levyn nimestäkin!



Mulla ei vielä ole Arctic Monkeysin uusinta albumia Humbug, vaikka mun on pitkään pitänyt hankkia se. Mutta jouluhan on kohta tulossa ;)

nostalgiaa ehkäpä

Olen hyvin tietoinen faktasta, että kello lähentelee puoli kahta yöllä ja olen edelleen hereillä. Tähän on hyvä syy, sillä minuun iski suuri halu nostalgisoida tennari-vuosiani ja sehän tapahtuu parhaiten vain yksinkertaisesti kaivamalla esiin levyt, jotka kulutin puhki teini-vuosinani (en toki halua tässä nyt julistaa samalla olevani vanha, sillä näin ei ole. Olen iki-teini whatsoever, ainakin nuorelta näyttävä, todisteena se, että en pääse minnekään sisälle ilman papereita). Voisin luetella tähän hyvinkin useat bändit, mutta haluan pysytellä niissä neljässä, joiden musiikkiin mä uppouduin, jotka olen kaikki yhtä lukuunottamatta nähnyt useasti livenä paikallisilla festareilla ja niin, nämä bändit saivat minut vakuuttumaan, että suomalainen musiikki elää ja vaikka yleisössä olisi lisäkseni vain kaksi muuta, se ei suinkaan (aina pakollisesti) vaikuta keikan laatuun.


Luomakunta


Ensimmäinen keikka, jonka näin ja vieläpä maksoin sen pari euroa pääsymaksua oli Luomakunta. Herrat ovat kotoisin alunperin Heinolasta ja neljä vuotta takaperin vannoin, että tämä bändi loistavin ikinä. Vaatekaapistani löytyy edelleen bändin kaksi paitaa ja levy-hyllystäin löytyy bändin tuotanto Alta, Liitos ja Raina- nimiset albumit, joista viimeisintä ainakin voisin suositella. Aina kun mieleni tekee muistella vanhoja, mä laitan Luomakunnan soimaan ja nauran sille, että miksi pitikin käyttää niin paljon meikkiä. Mutta juu, Luomakunta oli kova juttu.
http://www.luomakunta.com/

Ratas


Ystävääni saa kiittää siitä, että tutustuin tähän bändiin.  Mä pidän näiden biisien tunnelmallisuudesta ja lyriikoista. Muistan kun mä näin tämän bändin livenä ja satoi kaatamalla vettä ja toivoin, että ne soittaa sen biisin, jossa lauletaan minun on saatava tuntea, lisää tätä likaista kurjuutta, lisää kipeitä iskuja, en ole omasta tahdosta sinulle vain pisaroita ilmassa, jotka kyllä kuivuvat ilmassa, sä et voi muutakaan. (et muutakaan). Allekirjoittaneen mielestä Ratas voisi olla hyvin paljon tunnetumpi bändi mitä se ompi. http://www.ratas.fi/

Kerho


Olin aikoinaan suuri Kerho-fanikin. Löysin pari kuukautta sitten bändin Oikku ep:n kirpputorilta ja hihkuin suurinpiirtein ilosta. Pirun hyvä live-bändi myös. http://www.pajularecords.com/kerho/

Varjo


Varjoa minä kuuntelen edelleen, aktiivisemmin kuin muita listassani olevia bändejä. Loistavaa fiilistelymusiikkia, harmittaa kun en pysty tätä bändiä ikinä näkemään livenä, sillä koko bändin tarina valitettavasti kirjoitettiin loppuun parisen vuotta sitten. Tämä ei tietenkään estä Varjon kuuntelemista. Kuka korvaa poistetun sydämen- pitkäsoitto on sanoinkuvaamattoman tärkeä minulle. http://varjo.anteeksi.net/

Tämän biisin jälkeen on hyvä mennä vihdoinkin nukkumaan.

Oh mirror in the sky..

Perjantaina minä riehuin onnellisena enkä mä välittänyt mitään yhtään mistään muusta kuin että we might fall apart like a house of cards. Disco Ensemble Lutakossa, pitti käsitti lähes koko yleisön, mua kiellettiin osallistumatta moshpittiin (enkä edes totellut mutta jälkeenpäin löydettyäni viisi isoa mustelmaa olin sitä mieltä että olisi pitänyt ehkä pysyä poissa). Mä rakastin jokaista hetkeä kun tunsin musiikin virtaavan miun lävitseni ja mä tunsin olevani oikeasti elossa.

Tänä iltana riehumisen ja nopeatempoisen musiikin sijasta haluan syventyä tähän:



You sang me Spanish lullabies
The sweetest sadness in your eyes
Clever trick

Syksy saa mut vellomaan (vain hyvässä) melankolian pohjattomissa merissä ja mä haluan kuunnella vain fiilistely-biisejä, jotka antaa mun surullisille silmille hetkeksi vallan, mutta toisaalta mä en jaksa kovinkaan pitkään pyöriä surullisilla vesillä. A Fine Frenzy taitaa olla mun vastaus mun näihin fiiliksiin.


And the touch of your lips it's a shock not a kiss
It's electric twist, it's electric twist

Mulla on joku juttu nykyään näihin naislaulajiin.

 




With your telescope eyes, metal teeth,
I can't be seen with you, you see

ja sidenotena vaan haluan ilmoittaa, että Eisley toimii aina.

Saturday morning/night

I must become a lion hearted girl

Viime aikoina junamatkojani on säestänyt Florence + The Machine.



Junassa on muutenkin mun mielestä parasta vaan kuunnella musiikkia ja tuijottaa ikkunasta ulos.



Florencella on mun mielestä tosi hieno ääni. Muutenkin mulla vaikuttaa laulajan ääni tosi paljon siihen, että tykkäänkö bändin/artistin musiikista ylipäätään.



On se vaan niin hyvä. Mulla on aina kauheita vaikeuksia päättää, että mitkä biisit liittäisin tänne kun haluaisin laittaa ne kaikki :D

Let it snow

Tänään satoi ensilumi, tai oikeastaan ensimmäiset lumihiultaleet leijailivat maahan jo sunnuntaina. Tämä herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita, kuten päässäni alkoi soimaan tämä biisi...:


...ja mietin minne kaunis syksy hävisi. Onnekseni tämä fiilis ei ainakaan tällä kertaa pysynyt mielessäin pidempää kuin murtosekunnin.

Katsellessani ulos tajusin, että valkoinen maisema sai minut hymyilemään, itseasiassa se hymy taisi kestää kokopäivän. Haaveilin hetken valkoisesta joulusta, kauniista lumimaisemista. Täydellinen talvi näyttäisi ja kuulostaisi tältä (ja perään soitettuna Mewin She Came Home for Christmas):



...toisaalta myöhemmin kun tunsin hyytävän tuulen puhaltavan kasvojani vasten minä suljin silmäni, ajattelin etelän matkaa, rantoja, auringon paahdetta ja kookospähkinöitä. Hukutin itseni ajatukseen viime kesäisestä Roskildestä, siitä lämmöstä, auringosta ja tämän herran esityksestä:



Voisin ehkä olla joskus vähemmän ristiriitainen. Mä pidän talvesta.

Close your eyes and absorb the piece that makes you feel alive.

Minä olen yksi heistä, jotka kuolaavat musiikkilehdet kannesta kanteen, tekevät merkintöjä lehtiin, merkkaavat post-it lapuille tsekkaamisen arvoiset bändit ja niin lukevat lehden useasti kannesta kanteen. Nykyään kun opiskelijaelämä ottaa vallan, ruoka koostuu lähinnä makaroneista, rahat kulutan lähinnä musiikkiin ja muuhun elämiseen, olen kävellyt lehtihyllyjen ohitse vain haaveileva katse silmissäin ja jatkanut kävelemistä nuudelihyllylle. Tänään tein poikkeuksen, ostin Rock Soundin (ehdottomasti lempi-musiikkilehteni tällä hetkellä) jonka kannessa komeilivat My Passion, Young Guns ja Japanise Voyers, edustaja siis kustakin ja herkkuna vielä kaksi levyä ja juliste, josta en oikeastaan muista ketä siinä oli, mutta silti. Nakkasin tapani mukaan ensin eri artistejen biiseistä koostuvan Bugging Your Ears-levyn stereoihin, Of Mice and Men iski, kirjoitin nimen muistiin. Seuraavaksi, skeptisesti kylläkin vaihdoin toiseen lehden mukana tulleseen levyyn, koko albumi nimeltä Leaving Everything Behind bändiltä joka tottelee nimeä Flood Of Red.

Ensimmäinen kuuntelu ja mä olen myyty, maailma näyttää erilaiselta, mä rakastuin. Bändin kohdalla mä koin heti ensimmäisten sointujen kohdalla samaa kuin tunsin silloin kun tutustuin Circa Surviven musiikkiin kun lehdet tippuivat maahan vuosia sitten. Suosittelen lämpimästi.

I wear shoes so I can run

Hetken aikaa meinasin alkaa kirjoittamaan englanniksi, sillä nykyään tuntuu olevan harvassa kun kirjoitan oikeasti yhtään mitään järkevää äidinkielelläni eli suomeksi. Last.fm:n suositusten perusteella ja kauniiden lyriikoiden perusteella päätin vihdoinkin tutustua australialaiseen laulaja-lauluntekijään, tyttöseen nimeltä Sia.

Naisen biisit ovat täynnä tunnetta ja mä olen ainakin itse löytänyt itseni Anniskeluravintola Ruman tanssilattialta tanssimassa tietämättäni Clap Your Handsin tahtiin.



Ja tämän biisin mä olen kuunnellut  viimeisten parin päivän aikana noin neljäkymmentä kertaa, että sekin kertoo jo jotakin. Biisin oikeata musiikkivideota en kyennyt lisäämään, vaan saatte tyytyä tälläiseen. Suosittelen kyllä oikean musiikkivideon katsomista, sillä se on erityisen kaunis, hektinen mutta kaunis. (mutta samalla aivan täysin erilainen tuotos, mitä mä olisin itse biisiin tehnyt)


Ja ihan sen takia, että tästä ei tulisi vain yksitoikkoinen päivitys haluan avautua toisestakin artistista, koska
a. viime viikonloppuna varasin kaverin kanssa lennot Pariisiin, tän kuun lopulle ja mennään itseasiassa katsomaan myös My Chemical Romancen keikkaa
b. mä tykkään tanssia tän biiseihin
c. saan jostain syystä tästä musiikista kunnon pariisi-taide-vibat vaikka tämä artisti on alunperin jenkeistä, MUTTA asuu tätä nykyä Pariisissa.

Uffie ja antaa musiikin puhua puolestaan. Artistin last.fm sivustolla (http://www.last.fm/music/Uffie) pystyy lataamaan remixin tästä Pop the Glock -biisistä.




Tälläistä tänään. Huomenna livekatsastan näillä näkymin bändit Nancy, Red Number Two ja Laivue.

I promise I won't be such a brat

Löysin vähän aikaa sitten Best Coastin ja tykkään tästä bändistä kovasti!




Bändiin kuuluvat laulaja/lauluntekijä Bethany Consentino, multi-instrumentalisti Bobb Bruno ja rumpali Ali Koehler. Bändi on Los Angelesista.



www.myspace.com/bestcoast



Jep, eli lainatakseni Best Coastia: "I'm happy, I'm happy, I'm happy, I'm happy!" :D

Everything's cool as long as I'm getting thinner

Oon ollut tänään erityisen sarkastisella päällä. Tai en oo käyttänyt sarkasmia mitenkään tavallista enempää (ainakaan luultavasti :D) mutta on vaan ollut sellainen olo. Mun on vaikeaa selittää tätä.

Mutta joka tapauksessa, tämä olotilani vaatii Lily Allenia.



Olisin halunnut tähän The fearin official videon, mutta sitä en voinut laittaa höh. No mutta se official video kannattaa kuitenkin mennä katsomaan vaikka youtubesta koska se on ihana! Ja Lilyllä on siinä ihana mekko! Ainakin mun mielestä :D



Tykkään tosi monista brittiläisistä naislaulajista (Duffy, Adele, Kate Nash...), mutta silti Lily on varmaan mun lemppari heistä kaikista! Siksi olikin ihan parasta kun pääsin näkemään Lilyn livenä Flow-festareilla 2009. Sitä keikkaa oli odotettu ja pitkään!!



Alfie on ollu yks mun lempparibiiseistä Lilyltä siitä asti kun aloin alunperin kuunnella Lilyn musiikkia.