Olen täällä taas saarnaamassa ruotsalaisen musiikin loistavuudesta. Eli heja Sverige part 3 tulee tässä!
"A band that you never realized you loved" -jotakuinkin näin kuvaili NME taannoin The Cardigansia. Ja he olivat aivan oikeassa. Kysyttäessä lempibändejäni The Cardigans ei tule useinkaan ensimmäisenä mieleeni, vaikka olen pitänyt bändin musiikista jo todella kauan. Tai no en nyt kovin kauaa, jos katsotaan bändin uraa, sillä The Cardigans perustettiin vuonna 1992 ja minä ostin ensimmäisen The Cardigans levyni, Long gone before daylightin, vuonna 2003.
Long gone before daylight onkin varmaankin lempialbumini The Cardigansin tuotannosta, Super extra gravityn (ilmestynyt 2005) ohella. The Cardigansin ensimmäinen albumi Emmerdale ilmestyi vuonna 1994, ja sitä seurasivat levyt Life ja First band on the moon vuosina 1995 ja 1996.
Lovefool on First band on the moon-levyltä.
Vuonna 1998 ilmestyneen neljännen albumin, Gran turismon, jälkeen bändi piti hiukan pidemmän tauon levyjen teossa, ja julkaisi seuraavan pitkäsoittonsa, eli Long gone before daylightin, vuonna 2003.
Good morning Joan on yksi mun lempparibiiseistä Super extra gravitylta.
The Cardigansin laulaja Nina Persson on levyttänyt myös soolomateriaalia nimellä A Camp.
http://www.cardigans.com/
www.myspace.com/thecardigans
Sitten mulle hiukan The Cardigansia uudempi tuttavuus, eli Lykke Li. Taisin lukea joskus jostain lehdestä jutun Lykke Listä, ja päätin katsastaa millaista musiikkia hän tekee. Onneksi päätin.
Little bit on ihana!
Lykke Li on julkaissut yhden albumin, Youth novels (2008). lisäksi Lyken biisi Possibility löytyy Twilight New Moon-leffan soundtrackilta.
Mä tykkään tosi paljon Lykke Lin äänestä ja muutenkin hänen musiikkinsa on mun mielestä kaunista. Ja sellaista söpöä, jos musiikkia nyt voi sanoa söpöksi...
http://www.lykkeli.com/
www.myspace.com/lykkeli
Ja kolmas artisti josta aion selittää nyt on Jenny Wilson. Olen nähnyt Jennyn livenä vuonna 2009 Flow-festareilla, ja se oli tosi hyvä keikka! Mun mielestä yksi festarin parhaita. Ja sitä ennen en ollut kuullut ollenkaan Jennyn musiikkia, eli se keikka sai mut tykkäämään siitä. Harmikseni tänä vuonna Provinssissa en päässyt näkemään Jennyn keikkaa.
Jenny Wilson on julkaissut kaksi albumia, Love and youth (2005) ja Hardships! (2009).
http://www.jennywilson.net/
26. syyskuuta 2010
24. syyskuuta 2010
The White Stripes fever
Joo. Oltiin tänään katsomassa Rakkautta ja Anarkiaa-leffafestareilla toi The White Stripesin Under great white northern lights-dokumentti. Oli kyllä hyvä! I like. Olin muutenkin ajatellut ostaa sen DVD:n, ja nyt ainakin tiedän mitä saan. Ja oli kiva nähdä se leffassa isolta valkokankaalta. Ja siis tietysti tärkeintähän on se, että The White Stripes on ihan älyttömän mahtava bändi! Sekä Jack White että Meg White ovat molemmat mielestäni ihan tosi taitavia ja jos soittaisin rumpuja niin mun esikuva ois varmaankin Meg.
Ai niin, kannattaa myös tsekata eräs Jack Whiten sivuprojekteista, nimittäin The Dead Weather.
Huomenna laitankin mp3-soittimen täyteen White Stripesia...
20. syyskuuta 2010
15. syyskuuta 2010
syysiltoihin
Syysiltojani ovat piristäneet vuoronperään Frank Turner ja Chisu. Ulkona sataa vettä, valoa elämääni tuovat Scandic-hotellin punainen kyltti, katuvalot, hämärä kattovalaisin ja MacBook. No musiikista puhumattakaan!
HC/Punk-taustan omaava Frank Turner ja hänen loistavat lyriikat iski huomaamattomasti, takavasemmalta ja nuoli osui suoraan sydämeen. Sympaattista musiikkia, mies ja kitara. Herran musiikkia tulkitaan usein jonkinmoiseksi folkiksi, kuunnelkaa itse!
(Jostain syystä Frank Turnerin kuunteleminen johdattaa minut kuuntelemaan Elliott Smithiä...)
Ennen viime kesää, ennen kun olin todistamassa tämän erään ihanan naislaulajan live-vetoa Provinssirockissa, olin täysin sitä mieltä etten missään nimeessä ikinä kuuntelisi moista. No kiitokset mahanpohjatunteille, kylmille väristyksille ja liialle samastumiselle, Chisun levyt ovat pyörineet tuosta päivästä lähtien stereoissani enkä mä tahdo päästääkään niistä irti.
ollos hyvvä, minä fiilistelen tätä pimeyttä ja pyrin välttämään syysmasennuksen.
HC/Punk-taustan omaava Frank Turner ja hänen loistavat lyriikat iski huomaamattomasti, takavasemmalta ja nuoli osui suoraan sydämeen. Sympaattista musiikkia, mies ja kitara. Herran musiikkia tulkitaan usein jonkinmoiseksi folkiksi, kuunnelkaa itse!
(Jostain syystä Frank Turnerin kuunteleminen johdattaa minut kuuntelemaan Elliott Smithiä...)
Ennen viime kesää, ennen kun olin todistamassa tämän erään ihanan naislaulajan live-vetoa Provinssirockissa, olin täysin sitä mieltä etten missään nimeessä ikinä kuuntelisi moista. No kiitokset mahanpohjatunteille, kylmille väristyksille ja liialle samastumiselle, Chisun levyt ovat pyörineet tuosta päivästä lähtien stereoissani enkä mä tahdo päästääkään niistä irti.
ollos hyvvä, minä fiilistelen tätä pimeyttä ja pyrin välttämään syysmasennuksen.
9. syyskuuta 2010
Ruotsia Starlan näkökulmasta
Vaikkakin viime päivien aikana mä olen uinut musiikin suhteen aivan oudoilla rajamailla ja olen luukuttanut Björkiä ja M.I.A:aa vuoronperään stereoistani niin siltikin päätin kirjoittaa toisen osan Uncoolin aloittamaan Ruotsin ylistykseen. Ylitykseen ja ylistykseen, mutta olen monesti pohtinut että miten voikaan olla että juuri tuosta maasta tulee aivan järjettömästi hyviä bändejä, vai lieneekö tuntuuko vain siltä että ruoho ompi vihreämpää aidan toisella puolella ja olen vain hieman sokea suomalaisen musiikin suhteen. No kuitenkin siirrytään itse asiaan.
Haluaisin toki esitellä tässä vaikka kuinka monta bändiä, mutta pitäydyn seitsemässä, sillä olen todennut seitsemän olevan hyvä luku lähes kaikkeen.
Mies huutaa ja huutaa kauniisti. Tämä energia kiehtoo minua suunnattomasti. Siskoni tutustutti minut tähän bändiin ja huudan aina mukana kun kuuntelen tätä.
Taitaapa olla bändin uusinta tuotosta. Ja pakko todeta, että enpäs ole aikasemmin tiennyt miltä herrat näyttävät. Raised Fist on siis 1993 vuonna perustettu ja kuusi levyä julkaissut HC-bändi, Ruotsista kyllä! for more: http://www.myspace.com/raisedfist
Usein skate-punk bändiksi nimetty Millencolin, jolle olen menettänyt sydämeni täysin. Pennybridge Pioneers on ihan must-hankinta, jos haluaa tutustua tähän kyseiseen bändiin paremmin. Levyltä löytyy muun muassa tämä hittibiisi (jos sitä sellaiseksi uskaltaa edes kutsua!).
http://www.millencolin.com/
Mä en pysty puhumaan ruotsalaisista bändeistä ilman, että puheeksi tulisi Refused. Bändiä ei edes kannata yrittää kuitata vain parilla lauseella, joten tulevaisuudessa mä aion keksittyä lähemmin koko bändiin. Niin legendaarinen se on ja niin paljon se on vaikuttanut ainakin muhun. Tässä kuitenkin lämpimiksi ja maistiaisiksi loistobiisi loistolevyltä.
http://www.officialrefused.com/
Ruotsalaiset taitavat myös poppispunkin ja vielä aika loistavasti, siitä osoituksena esimerkiksi bändi nimeltä Kid Down, joka kuvaa itseään nettisivuillaan osuvasti band who are searching for girlfriends to match our expensive rock and roll lifestyles.¨
http://www.kiddown.com/
Tässäkin bändissä on sitä jotakin ja musiikkivideotakin kehtaa katsella. Indierokkii.
http://soundslikeviolence.com/
Bändi, johon mä olen itse jäänyt pahasti koukkuun ompi nimeltään Her Bright Skies. Bändin musiikki on nätti sekoitus melodista punkkia, poppia ja metallia pienellä ripauksella pohjoismaalaista soundia. Vaikkakin yksi bändin jäsenistä on alunperin kotoisin Norjasta, siltkin bändi pysyy mun Ruotsi listoilla.
Mun mielestä olisi ihanaa, jos Suomesta sais näitten levyä Causing a Scene. http://herbrightskies.com/
Viimeisenä olis tälläistä. Chemical Vocation ja antaa musiikin puhua puolestaan tällä kerralla.
http://www.myspace.com/chemicalvocation
Useat näistä bändeistä kuten Raised Fist, Millencolin ja Refused kuuluvat Burning Heart Records:in talliin. Levy-yhtiön, jota voisimme kiittää monista hyvistä levyistä ja josta minä itse löydän vain positiivisia sanoja.
Haluaisin toki esitellä tässä vaikka kuinka monta bändiä, mutta pitäydyn seitsemässä, sillä olen todennut seitsemän olevan hyvä luku lähes kaikkeen.
Mies huutaa ja huutaa kauniisti. Tämä energia kiehtoo minua suunnattomasti. Siskoni tutustutti minut tähän bändiin ja huudan aina mukana kun kuuntelen tätä.
Taitaapa olla bändin uusinta tuotosta. Ja pakko todeta, että enpäs ole aikasemmin tiennyt miltä herrat näyttävät. Raised Fist on siis 1993 vuonna perustettu ja kuusi levyä julkaissut HC-bändi, Ruotsista kyllä! for more: http://www.myspace.com/raisedfist
Usein skate-punk bändiksi nimetty Millencolin, jolle olen menettänyt sydämeni täysin. Pennybridge Pioneers on ihan must-hankinta, jos haluaa tutustua tähän kyseiseen bändiin paremmin. Levyltä löytyy muun muassa tämä hittibiisi (jos sitä sellaiseksi uskaltaa edes kutsua!).
http://www.millencolin.com/
Mä en pysty puhumaan ruotsalaisista bändeistä ilman, että puheeksi tulisi Refused. Bändiä ei edes kannata yrittää kuitata vain parilla lauseella, joten tulevaisuudessa mä aion keksittyä lähemmin koko bändiin. Niin legendaarinen se on ja niin paljon se on vaikuttanut ainakin muhun. Tässä kuitenkin lämpimiksi ja maistiaisiksi loistobiisi loistolevyltä.
http://www.officialrefused.com/
Ruotsalaiset taitavat myös poppispunkin ja vielä aika loistavasti, siitä osoituksena esimerkiksi bändi nimeltä Kid Down, joka kuvaa itseään nettisivuillaan osuvasti band who are searching for girlfriends to match our expensive rock and roll lifestyles.¨
http://www.kiddown.com/
Tässäkin bändissä on sitä jotakin ja musiikkivideotakin kehtaa katsella. Indierokkii.
http://soundslikeviolence.com/
Bändi, johon mä olen itse jäänyt pahasti koukkuun ompi nimeltään Her Bright Skies. Bändin musiikki on nätti sekoitus melodista punkkia, poppia ja metallia pienellä ripauksella pohjoismaalaista soundia. Vaikkakin yksi bändin jäsenistä on alunperin kotoisin Norjasta, siltkin bändi pysyy mun Ruotsi listoilla.
Mun mielestä olisi ihanaa, jos Suomesta sais näitten levyä Causing a Scene. http://herbrightskies.com/
Viimeisenä olis tälläistä. Chemical Vocation ja antaa musiikin puhua puolestaan tällä kerralla.
http://www.myspace.com/chemicalvocation
Useat näistä bändeistä kuten Raised Fist, Millencolin ja Refused kuuluvat Burning Heart Records:in talliin. Levy-yhtiön, jota voisimme kiittää monista hyvistä levyistä ja josta minä itse löydän vain positiivisia sanoja.
Syksyn sävel
Mistä tietää että on tullut syksy? Omenat ovat kypsyneet, aamulla sumu leijuu nurmikon yllä, hengitys nousee höyrynä ilmaan aamun kirpeydessä... Minun kohdallani syksyn tulon huomaa siitä, että kaivan kaulaliinat esiin kaapin perältä ja alan käyttää pipoa, vaikka päivällä olisi vielä 15 astetta lämmintä. Mutta ennen kaikkea silloin tiedän syksyn tulleen, kun minuun iskee pakonomainen tarve kuunnella Nirvanaa.
Tietysti kuuntelen Nirvanaa muulloinkin kuin syksyisin, koska rakastan sitä, mutta jostain syystä minun on todellakin PAKKO saada kuulla Nirvanan musiikkia kun illat pimenevät ja sää kylmenee.
About a girl on ehdottomasti yksi lempparibiiseistäni.
Ja myös Nirvanan versio David Bowien The man who sold the world-biisistä kuuluu suosikkeihini.
Joten jos joku miettii missä olen pimeänä syysiltana, niin todennäköisesti istun kotona pukeutuneena ylisuureen villatakkiin, juon teetä ja stereoissani soi Nirvana.
Tietysti kuuntelen Nirvanaa muulloinkin kuin syksyisin, koska rakastan sitä, mutta jostain syystä minun on todellakin PAKKO saada kuulla Nirvanan musiikkia kun illat pimenevät ja sää kylmenee.
About a girl on ehdottomasti yksi lempparibiiseistäni.
Ja myös Nirvanan versio David Bowien The man who sold the world-biisistä kuuluu suosikkeihini.
Joten jos joku miettii missä olen pimeänä syysiltana, niin todennäköisesti istun kotona pukeutuneena ylisuureen villatakkiin, juon teetä ja stereoissani soi Nirvana.
3. syyskuuta 2010
Jag pratar svenska mycket bra
Vaikka kannankin veristä kaunaa Ruotsin jääkiekkomaajoukkuetta kohtaan, niin yksi asia on selvä: ruotsalaiset osaavat tehdä musiikkia. Tämä selvisi minulle jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun kuulin radiosta Abban Dancing queen-kappaleen.
Eli siis, Abban musiikki oli ensimmäinen kosketukseni ruotsalaiseen musiikkiin, ja oikeastaan Abba oli myös (The Beatlesin ohella) ensimmäinen bändi josta oikeasti pidin. Olin kylläkin vielä niin pieni, etten ymmärtänyt sanoista mitään.
Abbahan voitti euroviisut vuonna 1974 kappaleella Waterloo ja nousi sen myötä kansainväliseen suosioon. Bändi on julkaissut 10 albumia ja heiltä on julkaistu 12 kokoelmalevyä. Yhtye hajosi vuonna 1982.
Vaikka Abba on hajonnut jo aikoja sitten, niin on se silti vieläkin aika suosittu. Lisää suosiota sille on tullut varmasti Abban musiikkiinperustuvan Mamma Mia!-musikaalin ja siitä tehdyn elokuvaversion myötä.
Pidän Abban musiikista edelleen, enkä ainoastaan nostalgiasyistä. Mielestäni yhtye on tehnyt oikeasti hienoja popkappaleita.
Ja nyt haluan vielä puhua eräästä toisesta ruotsalaisesta yhtyeestä.
Kerran katsellessani MTV:tä näin tämän:
The Ark. Miten voisin edes kuvailla The Arkin hienoutta? Ola Salo on paras. Leari on paras. Sylvester on paras. Jepson on paras. Martin on paras. Jens on paras. The Ark on paras!!
The Ark on yksi lempibändeistäni. Oikeastaan aloin pitää yhtyeestä kunnolla vasta kun olin kuunnellut heidän kolmatta levyään, State of the arkia. Nykyisin minn on mahdotonta valita lempilevyäni heidän tuotannostaan.
Rakastan erityisesti The Arkin biisien lyriikoita.
Ei varmaankaan ole yllättävää, että We are the ark-levyltä löytyvä It takes a fool to remain sane on yksi lempibiiseistäni. Se on luultavasti aika monenkin mielestä yksi The Arkin parhaista biiseistä. Mielestäni sen sanoma on vaan niin loistava ja tulee aina hyvä mieli kun kuulen sen!
Olen nähnyt bändin kaksi kertaa livenä, ruississa '08 ja ruississa '10, eli tänä kesänä. Uusimmn In full regalia-levyn biisit toimivat mielestäni hyvin livenä, ja muutenkin pidän levystä kovasti.
Calleth you, cometh I on mielestäni ehdottomasti yksi parhaista In lust we trust-levyn biiseistä. Olen saanut sen käsityksen, että se soitetaan usein viimeisenä The Arkin keikoilla, ja näin tehtiin myös ruisseissa '08 ja '10. Muutenkin rakastan In lust we trustia, siltä lvyltä löytyy monia lemppareitani, kuten Father of a son, Disease, The most radical thing to do, Beauty is the beast...
The Ark osallistui euroviisuihin vuonna 2007 Prayer for a weekend-albumin kappaleella The worrying kind. Se ei voittanut, mutta mielestäni sen olisi tietysti pitänyt voittaa!!!
Mielestäni on ihan loistavaa, että The Ark keikkailee niin paljon Suomessa, koska heidät on aina ilo nähdä livenä!
Eli siis, Abban musiikki oli ensimmäinen kosketukseni ruotsalaiseen musiikkiin, ja oikeastaan Abba oli myös (The Beatlesin ohella) ensimmäinen bändi josta oikeasti pidin. Olin kylläkin vielä niin pieni, etten ymmärtänyt sanoista mitään.
Abbahan voitti euroviisut vuonna 1974 kappaleella Waterloo ja nousi sen myötä kansainväliseen suosioon. Bändi on julkaissut 10 albumia ja heiltä on julkaistu 12 kokoelmalevyä. Yhtye hajosi vuonna 1982.
Vaikka Abba on hajonnut jo aikoja sitten, niin on se silti vieläkin aika suosittu. Lisää suosiota sille on tullut varmasti Abban musiikkiinperustuvan Mamma Mia!-musikaalin ja siitä tehdyn elokuvaversion myötä.
Pidän Abban musiikista edelleen, enkä ainoastaan nostalgiasyistä. Mielestäni yhtye on tehnyt oikeasti hienoja popkappaleita.
Ja nyt haluan vielä puhua eräästä toisesta ruotsalaisesta yhtyeestä.
Kerran katsellessani MTV:tä näin tämän:
The Ark. Miten voisin edes kuvailla The Arkin hienoutta? Ola Salo on paras. Leari on paras. Sylvester on paras. Jepson on paras. Martin on paras. Jens on paras. The Ark on paras!!
The Ark on yksi lempibändeistäni. Oikeastaan aloin pitää yhtyeestä kunnolla vasta kun olin kuunnellut heidän kolmatta levyään, State of the arkia. Nykyisin minn on mahdotonta valita lempilevyäni heidän tuotannostaan.
Rakastan erityisesti The Arkin biisien lyriikoita.
Ei varmaankaan ole yllättävää, että We are the ark-levyltä löytyvä It takes a fool to remain sane on yksi lempibiiseistäni. Se on luultavasti aika monenkin mielestä yksi The Arkin parhaista biiseistä. Mielestäni sen sanoma on vaan niin loistava ja tulee aina hyvä mieli kun kuulen sen!
Olen nähnyt bändin kaksi kertaa livenä, ruississa '08 ja ruississa '10, eli tänä kesänä. Uusimmn In full regalia-levyn biisit toimivat mielestäni hyvin livenä, ja muutenkin pidän levystä kovasti.
Calleth you, cometh I on mielestäni ehdottomasti yksi parhaista In lust we trust-levyn biiseistä. Olen saanut sen käsityksen, että se soitetaan usein viimeisenä The Arkin keikoilla, ja näin tehtiin myös ruisseissa '08 ja '10. Muutenkin rakastan In lust we trustia, siltä lvyltä löytyy monia lemppareitani, kuten Father of a son, Disease, The most radical thing to do, Beauty is the beast...
The Ark osallistui euroviisuihin vuonna 2007 Prayer for a weekend-albumin kappaleella The worrying kind. Se ei voittanut, mutta mielestäni sen olisi tietysti pitänyt voittaa!!!
Mielestäni on ihan loistavaa, että The Ark keikkailee niin paljon Suomessa, koska heidät on aina ilo nähdä livenä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)