20. marraskuuta 2010
8. marraskuuta 2010
The Gaslight Anthem @ Tavastia
The Gaslight Anthem soitti Tavastialla tiistai-iltana 2.11., ja paikalla olimme me molemmat, sekä Starla että Uncool (eli minä). Olimme molemmat nähneet New Jerseystä tulevan yhtyeen aiemminkin, Ruississa '09.
Tavastiahan on varmaan Helsingin perinteisin keikkapaikka klubikeikoille, kaikki tietävät Tavastian. Saavuimme paikalle vähän ilta kahdeksan jälkeen, koska Tavastialla ei useinkaan vielä alkuillasta ole mitenkään kovaa tungosta ja pääsee hyville paikoille.
The Gaslight Anthemilla oli kaksi lämppäriä, Speakeasy ja Chuck Ragan. Ensimmäinen oli mielestäni ihan hyvä, mutta Chuck Raganiin en enää oikein jaksanut keskittyä, vaikka siinä vaiheessa iltaa lavan edusta alkoi jo täyttyä ja moni vaikutti pitävän Chuck Raganin musiikista.
Illan pääesiintyjä nousi lavalle hiukan ennen puoli yhtätoista. Setti aloitettiin biisillä The Spirit Of Jazz, joka on marraskuun sinkkulohkaisu American Slang-albumilta, ja jonka mukaan (osittain) tämä blogimmekin on nimetty. "Cool is dead, baby go on to sleep..." Tiheässä ihmisjoukossa näkyvyys lavalle ei ollut mikään maailman paras, mutta tanssimme silti ihan innolla!
Mielestäni The Gaslight Anthem soitti rennon oloisesti ja heillä näytti olevan hauskaa. Laulaja Brian Fallonin välispeakit sivusivat niin vanhoja elokuvia (joista käytiin keskustelua eturivin kanssa) kuin Suomessa vallitsevaa auringonvalon ja D-vitamiinin puutetta talvisin. Mun mielestä on aina mukava kuunnella välispeakkeja vaikka ne olisivat vähän pidempiäkin!
Siinä jonkun kuvaama video keikalta, puhetta D-vitamiinista ja Old Haunts!
Settilista kokonaisuudessaan:
1.The Spirit Of Jazz
2. Boxer
3. Wherefore Art Thou, Elvis?
4. The Diamond Church Street Choir (with Brown Eyed Girl snippet)
5.1930
6. High Lonesome
7. Bring It On
8. Old Haunts
9. Old White Lincoln
10. Even Cowgirls Get The Blues
11. Film Noir
12. Blue Jeans & White T-shirts
13. The Queen Of Lower Chelsea
14. Stay Lucky
15. We Came To Dance
16. Miles Davis & The Cool
17. Great Expectations
18. The '59 Sound
Encore:
19. She Loves You
20. American Slang
21. Casanova, Baby!
22. American Girl (Tom Petty cover) (with Chuck Ragan)
23. Here's Looking At You, Kid
24. The Backseat
Mielestäni oli kivaa, että bändi soitti biisejä kaikilta kolmelta levyltään, vaikkakin ensimmäiseltä Sink Or Swim levyltä huomattavasti vähemmän, vain kaksi biisiä (1930 & We Came To Dance). Olisin ehkä halunnut kuulla vielä I'da Called You A Woody, Joen, mutta ehkä ensi kerralla! :) Muuten kyllä soittivat oikeastaan kaikki lempparibiisini! Ja muutenkin tykkäsin keikasta ihan tosi paljon! Uudet biisit olivat loistavia livenä. Ja keikalla kuultiin myös tuntemattomampiakin biisejä, tai siis biisejä Senor And The Queen-EP:ltä sekä She Loves You, joka löytyy Tumbling Dice/She Loves You 7 inchiltä.
Ja We Came To Dance rocks!!! :))
Starlan terveiset: '59 Sound on yksi parhaimmista levyistä! Brianin hymy valtasi Tavastian ja välispeakit oli tosi randomeita. Here's Looking At You, Kid oli loistava livenä (Uncool totally agrees!!) ja uudet biisit toimivat mahtavasti. Oli ihanaa!
Tähän kommenttiin onkin hyvä lopettaa!
Tavastiahan on varmaan Helsingin perinteisin keikkapaikka klubikeikoille, kaikki tietävät Tavastian. Saavuimme paikalle vähän ilta kahdeksan jälkeen, koska Tavastialla ei useinkaan vielä alkuillasta ole mitenkään kovaa tungosta ja pääsee hyville paikoille.
The Gaslight Anthemilla oli kaksi lämppäriä, Speakeasy ja Chuck Ragan. Ensimmäinen oli mielestäni ihan hyvä, mutta Chuck Raganiin en enää oikein jaksanut keskittyä, vaikka siinä vaiheessa iltaa lavan edusta alkoi jo täyttyä ja moni vaikutti pitävän Chuck Raganin musiikista.
Illan pääesiintyjä nousi lavalle hiukan ennen puoli yhtätoista. Setti aloitettiin biisillä The Spirit Of Jazz, joka on marraskuun sinkkulohkaisu American Slang-albumilta, ja jonka mukaan (osittain) tämä blogimmekin on nimetty. "Cool is dead, baby go on to sleep..." Tiheässä ihmisjoukossa näkyvyys lavalle ei ollut mikään maailman paras, mutta tanssimme silti ihan innolla!
Mielestäni The Gaslight Anthem soitti rennon oloisesti ja heillä näytti olevan hauskaa. Laulaja Brian Fallonin välispeakit sivusivat niin vanhoja elokuvia (joista käytiin keskustelua eturivin kanssa) kuin Suomessa vallitsevaa auringonvalon ja D-vitamiinin puutetta talvisin. Mun mielestä on aina mukava kuunnella välispeakkeja vaikka ne olisivat vähän pidempiäkin!
Siinä jonkun kuvaama video keikalta, puhetta D-vitamiinista ja Old Haunts!
Settilista kokonaisuudessaan:
1.The Spirit Of Jazz
2. Boxer
3. Wherefore Art Thou, Elvis?
4. The Diamond Church Street Choir (with Brown Eyed Girl snippet)
5.1930
6. High Lonesome
7. Bring It On
8. Old Haunts
9. Old White Lincoln
10. Even Cowgirls Get The Blues
11. Film Noir
12. Blue Jeans & White T-shirts
13. The Queen Of Lower Chelsea
14. Stay Lucky
15. We Came To Dance
16. Miles Davis & The Cool
17. Great Expectations
18. The '59 Sound
Encore:
19. She Loves You
20. American Slang
21. Casanova, Baby!
22. American Girl (Tom Petty cover) (with Chuck Ragan)
23. Here's Looking At You, Kid
24. The Backseat
Mielestäni oli kivaa, että bändi soitti biisejä kaikilta kolmelta levyltään, vaikkakin ensimmäiseltä Sink Or Swim levyltä huomattavasti vähemmän, vain kaksi biisiä (1930 & We Came To Dance). Olisin ehkä halunnut kuulla vielä I'da Called You A Woody, Joen, mutta ehkä ensi kerralla! :) Muuten kyllä soittivat oikeastaan kaikki lempparibiisini! Ja muutenkin tykkäsin keikasta ihan tosi paljon! Uudet biisit olivat loistavia livenä. Ja keikalla kuultiin myös tuntemattomampiakin biisejä, tai siis biisejä Senor And The Queen-EP:ltä sekä She Loves You, joka löytyy Tumbling Dice/She Loves You 7 inchiltä.
Ja We Came To Dance rocks!!! :))
Starlan terveiset: '59 Sound on yksi parhaimmista levyistä! Brianin hymy valtasi Tavastian ja välispeakit oli tosi randomeita. Here's Looking At You, Kid oli loistava livenä (Uncool totally agrees!!) ja uudet biisit toimivat mahtavasti. Oli ihanaa!
Tähän kommenttiin onkin hyvä lopettaa!
5. marraskuuta 2010
Killjoyzz at Paris
En voi oikeastaan vieläkään täysin ymmärtää, että näin My Chemical Romancen soittavan livenä edessäni maanantaina, Pariisissa, bändin joka merkkasi aikoinaan lähes koko maailman minulle.
Keikkaseurani kanssa päätettiin ottaa rennosti, mennä nauttimaan musiikista ilman suurempaa stressausta eturivinpaikoista. Täten siis saavuimme paikalle vasta seitsemältä ja yllätyimme siitä, että lämppärinä toiminut Starliners oli jo aloittanut soittamaan. Le Cigale on mukavan pieni keikkapaikka, semi-loistava äänentoisto ja kaiken kaikkiaan hyvin tunnelmallinen paikka, punaiset esiriput, punaiset tuolit ja tyylikkäät parvekkeet. Fiiniä verrattuna johonkin Nosturiin, vaikkakin paikkojahan ei voi verrata sillä käsittääkseni Le Cigale toimii myös teatterina (korjatkaa toki jos olen väärässä). Seisoin toisessa rivissä ensimmäisellä parvekkeella ja loistavat näkymät lavalle. Luksusta jos miettii sitä, mitä yleensä joudun keikoilla kokemaan.
Ranskalaisista keikkayleisönä ja järjestäjinä en voi sanoa muuta kuin positiivisia asioita, ilmapiiri oli hyvin rento, vaikkakin useat katsoivat vähän paheksuen kun kaverini kanssa innostuttiin fiilistelemään välimusiikitkin läpi (MIA:aa ja Smashing Pumpkinsia), voi toki olla että tuo johtui kenties housuissani salakuljetetusta puolalaisesta vodkasta vai mistä, mutta silti. Toki harmikseni paikalla ei tehty mitään ruumistarkastuksia, joten olin tavallaan kuljettanut pulloa mukanani piilossa aivan turhaan.
Jotten aivan eksy aiheesta, jota liiankin usein teen, jatkan Starlinersista. Mukavankuuloista musiikkia, hyvin kaunis ääni laulajalla, soittivat jopa coverina Sum 41:n Hell Songin. Bändi jäi mieleeni, vaikka yleensä lämppärit tulee sivuutettua käden heilautuksella enkä aina läheskään jaksa niihin edes keskittyä. Tiedä sitten kuinka suurta suosiota bändi nauttii kotimaassaan Ranskassa, mutta minä mielellään näkisin heidät uudemman kerran livenä.
Toinen suuri yllätys oli se, että My Chemical Romance valtasi lavan jo ilta kahdeksalta. Valot pois (odotettiin jostain syystä toista lämppäriä ja meinattiin lähteä juoksemaan hakemaan kaljaa ennen, mutta ne jäivät ostamatta), bändi lavalla enkä osannut muuta kuin hymyillä. Gerardin eroottiset tanssit, Mickeyn glitter basso, synttärilaulut Frankielle, The Ghost of Youn hidas versio, joku muija yleisöst pääsi laulamaan lavalle Our Lady of Sorrowsin,uusia biisejä (jotka sai mut odottamaan uutta levyä kuin kuuta nousevaa) ja Prisonin aikana jätkät yleisöstä heitti paidat pois laulajan kehoituksesta.
Karjuin ääneni käheäksi ja olin vain iloinen siitä faktasta, että olin juuri siellä, Pariisissa ja että MCR soitti suurinpiirtein kaikki lempparibiisini eivätkä he näyttäneet tylsityneiltä rokkistaroilta, joilta olisi noussut pissi hattuun vaan sen sijaan soittivat kuin viimeistä päivää.
Joku on onnistunut kuvaamaan oikeasti hyvälaatuisen videon keikalta.
settilista löytyypi täältä: http://www.mychemicalromance.com/blog/jeff/paris-fan-tour-reports
Keikkaseurani kanssa päätettiin ottaa rennosti, mennä nauttimaan musiikista ilman suurempaa stressausta eturivinpaikoista. Täten siis saavuimme paikalle vasta seitsemältä ja yllätyimme siitä, että lämppärinä toiminut Starliners oli jo aloittanut soittamaan. Le Cigale on mukavan pieni keikkapaikka, semi-loistava äänentoisto ja kaiken kaikkiaan hyvin tunnelmallinen paikka, punaiset esiriput, punaiset tuolit ja tyylikkäät parvekkeet. Fiiniä verrattuna johonkin Nosturiin, vaikkakin paikkojahan ei voi verrata sillä käsittääkseni Le Cigale toimii myös teatterina (korjatkaa toki jos olen väärässä). Seisoin toisessa rivissä ensimmäisellä parvekkeella ja loistavat näkymät lavalle. Luksusta jos miettii sitä, mitä yleensä joudun keikoilla kokemaan.
Ranskalaisista keikkayleisönä ja järjestäjinä en voi sanoa muuta kuin positiivisia asioita, ilmapiiri oli hyvin rento, vaikkakin useat katsoivat vähän paheksuen kun kaverini kanssa innostuttiin fiilistelemään välimusiikitkin läpi (MIA:aa ja Smashing Pumpkinsia), voi toki olla että tuo johtui kenties housuissani salakuljetetusta puolalaisesta vodkasta vai mistä, mutta silti. Toki harmikseni paikalla ei tehty mitään ruumistarkastuksia, joten olin tavallaan kuljettanut pulloa mukanani piilossa aivan turhaan.
Jotten aivan eksy aiheesta, jota liiankin usein teen, jatkan Starlinersista. Mukavankuuloista musiikkia, hyvin kaunis ääni laulajalla, soittivat jopa coverina Sum 41:n Hell Songin. Bändi jäi mieleeni, vaikka yleensä lämppärit tulee sivuutettua käden heilautuksella enkä aina läheskään jaksa niihin edes keskittyä. Tiedä sitten kuinka suurta suosiota bändi nauttii kotimaassaan Ranskassa, mutta minä mielellään näkisin heidät uudemman kerran livenä.
Toinen suuri yllätys oli se, että My Chemical Romance valtasi lavan jo ilta kahdeksalta. Valot pois (odotettiin jostain syystä toista lämppäriä ja meinattiin lähteä juoksemaan hakemaan kaljaa ennen, mutta ne jäivät ostamatta), bändi lavalla enkä osannut muuta kuin hymyillä. Gerardin eroottiset tanssit, Mickeyn glitter basso, synttärilaulut Frankielle, The Ghost of Youn hidas versio, joku muija yleisöst pääsi laulamaan lavalle Our Lady of Sorrowsin,uusia biisejä (jotka sai mut odottamaan uutta levyä kuin kuuta nousevaa) ja Prisonin aikana jätkät yleisöstä heitti paidat pois laulajan kehoituksesta.
Karjuin ääneni käheäksi ja olin vain iloinen siitä faktasta, että olin juuri siellä, Pariisissa ja että MCR soitti suurinpiirtein kaikki lempparibiisini eivätkä he näyttäneet tylsityneiltä rokkistaroilta, joilta olisi noussut pissi hattuun vaan sen sijaan soittivat kuin viimeistä päivää.
Joku on onnistunut kuvaamaan oikeasti hyvälaatuisen videon keikalta.
settilista löytyypi täältä: http://www.mychemicalromance.com/blog/jeff/paris-fan-tour-reports
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)